perjantai 30. maaliskuuta 2012

Swedu pääsi pälkähästä

Swedu huokaisi helpotuksesta, kun tuo Ukko kloppi pääsikin pois mamman helmoista.Nyt Swedun ei tarvitsekaan alkaa sitä koulimaan.
Ukko pääsi tuttuun "porukkaan" Jerikon seuraksi.



keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Ukko vieläkin äidin helmoissa

Ukko majailee vieläkin äitinsä helmoissa ja vaarana on, että se tulee Swedulle hoitoon/koulutettavaksi. Pappa Sweeppu, joka juhlii 10-vuotis synttäreitään ensi sunnuntaina ei jaksaisi taas kouluttaa yhtä pojankloppia.
Mahtaisikohan sille löytyä joku muu "osoite" ennen sitä, johon sen voisi "lähettää"...


lauantai 24. maaliskuuta 2012

Nautakurssilla

Käväisimme päivän nautakurssilla Juvan Muumaassa. Kouluttajana kurssilla oli "konkaripaimentaja" Heikki Teittinen. Kurssi oli erittäin hyvä ja  antoisa -opittiin taas paljon uutta-. Meidän koirat testasivat ekaa kertaa nautapaimennusta.

Wool toimi hienosti, piti etäisyyttä ja sai naudat hyvin liikkumaan.


Wenja harjoitteli jakoja ja onnistuikin siinä hyvin.Wenja ei pelkää mitään...


Zagga treenasi myös jakoja ja kaksoishakua. Lisäksi testattiin meneekö ahtaaseen väliin--ja menee-- vaikka kantturat yrittivät potkaistakin.


Taimi pääsi myös kokeilemaan voimaansa naudoilla ja upeasti toimi. Taimin lauman hallintakyky ja periksiantamattomuus pantiin merkille.



maanantai 19. maaliskuuta 2012

Fleet FI AVA

Töppötassu Fleet viilletti agilityssä eilen hurjaa vauhtia ja sai viimeisen Sertinsä. Kennelliiton vahvistuksen jälkeen Fleet voi lisätä nimensä eteen FI AVA.Fleet on ensimmäinen valio tästä pentueesta(Cindillä myös TVA titteli hakusessa seuraavasta näyttelystä...).
Fleetin agiura on ollut monivaiheinen. Ykkösissä Fleetiä ohjasi mä ja Kimmo. Kakkosesta kolmoseen luokanvaihtoon oikeuttavan nollan puolestaan taituroi Heluna,kiitos! Tämän jälkeen Fleet siirtyikin Peten ohjattavaksi, ja tulosta alkoi syntyä vuoden treenaamisen jälkeen.Suuri Kiitos Petelle! Fleet alkaa tavoittelemaan Sm- kisoissa kärkisijoja ensi kesänä, ja toivottavasti saa sen ekan voitonkin, että pääsee MM-karsintoihin.


sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

T&R pentupäivä

Taimin ja Royn pentujen eka pentupäivä vietettiin tänään aurinkoisessa ja lämpimässä säässä.Kaikki kuusi riiviötä olivat mukana, sekä iskä Roy tietysti.Ohjelmaan kuului  paimennusta, mitäs muutakaan, aamusta iltapäivään.Kaikki pennut ovat oikein fiksuja, Taimi on ylpeä jälkikasvustaan.Pentujen omistajat ovat tehneet hyvää "työtä" niiden kanssa.
Kiitos kaikille mukavasta päivästä.Kuvia Dreamoor  galleriassa sekä Woollandian galleriassa.


Royn tyylinäyte

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Taimi 5v.

Taimi kaunokainen täyttää tänään 5 vuotta. Taimi lensi Suomeen meidän koiraksi syksyllä 2010. Taimi tuli meille Llanfarian kennelistä Hollannista. "Tilasimme" pelkäämättömän, kovapäisen bortsun ja sellaisen saimme. Tosin unohdimme sanoa, että sen pitäisi osata myös pysähtyä....Tätä pysähtymistä harjoiteltiin ensimmäinen talvi ja sen verran Taimi malttoi, että pääsi starttaamaan kisaradoillakin viime kesänä. SPKY:n perusradan suorittaessaan lokakuussa 2011 oli arvostelupapereissa maininta - nopea ja ahkera-, sitä Taimi todellakin on. Parhaimmillaan Taimi on laajoilla pelloilla, joista se saa hakea lammaskatraan omalla, sopivaksi katsomallaan pitkäsääri vauhdilla.


torstai 15. maaliskuuta 2012

Pentukurssilla

Tänään oli taas Köpin pentukurssipäivä, mukana oli myös velipoika Kusti.Harjoiteltiin istumista, odottamista peruuttamista ja luoksetuloja. Hyvin veljekset porukassa pärjäsivät.Automatka samassa häkissä ei sen sijaan ollut pojille kovin mieluisa. Siellä väännettiin kättä oikein olan takaa. Paluumatkalla pojat hiukan jo rauhoittuivat lepäilemään.
Kusti
Kusti on pärjännyt hyvin jo omassa työtehtävässään kotona. Se ajaa nautojen päitä pois ruokintapöydältä erittäin tarmokkaasti.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Roy kävi kyläilemässä

Köpi näki eilen ensi kertaa isänsä hommissa.Roy oli  mukana ratatreeneissä. Samalla oli treenaamassa myös Floon ja Allin"siskot", joten puolet pennuistakin  oli paikalla. Ensi viikonloppuna nähdäänkin sitten kaikki pitkäkoivet pentutapaamisen merkeissä. Köpi jo odottelee, että pääsee ottamaan mittaa sisaruksistaan.
Kuvia päivästä Dreamoorin galleriassa, sekä meidän omassa galleriassa.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

S&A pennut kyläilemässä

Sweeppun pennut kävivät vielä kaikki kyläilemässä ennen muuttoaan omiin koteihinsa.

Mitäköhän täältä löytyy

Tämä on "Taimin" suosikki

Lisää kuvia galleriassa

torstai 8. maaliskuuta 2012

Köpin tutustuminen maailmanmenoon

Köpillä oli tänään oikein vauhdikas päivä.
Aamulla käytiin rokotuksilla ja se oli ensi kertaa remmissä. Kaulapantakin on ollut vain kerran ennen sen kaulassa. Rokotus meni hyvin. Eläinlääkäriasemalla hypittiin kaikkien ihmisten syliin.Kääpiösnautseria hiukan ihmeteltiin,sillä kun oli komea parta....
Illalla pakattiin taskuun iso kasa lihapullia ja suunnattiin pentukurssille Aunelin koirakouluun.Tämä oli meille eka kerta, kun päästiin aloittamaan vasta nyt. Aiheena oli agilityyn tutustuminen. Muiden koirien kanssa Köpi leikki mielellään ja kävi kerjäämässä muiltakin makupaloja, sekä varasteli muiden leluja. Täytyy kyllä olla ylpeä pojasta. Oppi hienosti makupalalla palkkaamisen, vaikka en ole sille juurikaan mitään opettanut. Istuminen ja odottaminen sujuu jo, ja putkikin oli pelkkä hidaste kun piti juosta mun tai kouluttajan luokse.
 Hieno pentu!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Flip treenaamassa

Oltiin koko aamuryhmän kanssa ulkona treenaamassa, kun oli niin hieno auringonpaiste.
Flip pääsi myös pitkästä aikaa lampaille ja hienosti meni.

Flipin tyylinäyte



sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Omatoimitreenaajia


Tänään oli muutama omatoimitreenaaja paimentamassa, joten näpsittiin Zaggan kanssa hiukan kuvia.
Tässä Alli ekana Sallan kanssa.
Single sujuu jo

Kuljetusta


Jedin alta lampaat kyllä väistyy

Ritni on niin höyhenenkevyt että treenasi hankikannolla

Nike on tyylikäs

Cindi tosihommissa

Treenien jälkeen lampaat halusivat takaisin lampolaan. Zagga portinvartijana

Mä olen hurrrrjanaa...

Nehän hyppää mun yli

Lisää kuvia galleriassa

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Paimennusta ja Liipparille aginolla

Köppis intoutui tänään kokeilemaan paimennusta, kun oli niin hieno aurinkoinen päivä.
Tässä nuoriso



ja tässä konkarit






Liipari oli agilitykisoissa Peten kanssa ja nappasi viimeisen SM nollan. Liippari starttaa ensi kertaa SM- kisoissa ensi kesänä. Hyvä Liippari ja Pete!

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Jiraki "koe"eläimenä

Harvemmin tulee Jirakista napattua kuvia, tai muutenkaan kerrottua sen eläkepäivistä, se kun on viettänyt niitä jo muutaman vuoden.Tänään oli Jiraki kuitenkin pääosassa.

Jiraki sai "kunnian" osallistua uuden nivellääkkeen kokeiluryhmään ja on nyt syönyt sitä 6 viikkoa. Tänään oltiin välitarkastuksessa. Siellä eläkeläinen sai paljon rapsutuksia, sen ravaamista analysoitiin ja sen seisomista tutkittiin pöydällä, jossa mitataan miten se antaa painoa eri jaloille. Koiran asettaminen ja sen pitäminen siinä kunnolla seisomassa ei ole mikään helppo juttu,koska Jirakia ei ole liiemmin aseteltu missään näyttelyissä seisomaan, niin ei se ole sellaiseen tottunutkaan.
Jiraki on kyllä ollut paljon leikkisämpi kun aloitti "ihmelääkkeen" syönnin. Se lähtee nykyään mielellään mukaan lenkeille ja jopa leikkii. Lääkkeiden syönti kestää vielä 6 viikkoa, joten katsotaan kuinka nuori siitä vetreytyykään...
Lisäksi se on laihtunut pari kiloa!