torstai 30. toukokuuta 2013

BH Uuno

Uuno ja Minna kävivät tänään lunastamassa paikkansa PK-kisoihin. Poika voi lisätä nimensä eteen nyt myös BH.
Paljon ONNEA Minna ja Uuno.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Kuvia Derekin paimennuskurssilta

Minna K.
Marika
Päivi S.
Kari S.
Kari S.
Sabina

Kisaraporttia

Viikonloppuna on Trip käynyt korkkaamassa näyttelyuransa, T eli todella mahtava paimen oli tuomarin näkemys. Tokokisoissa Tripille hyvä kakkostulos(tunnari nollille).
Tara ja Tanja kävivät mölliagikisoissa kuittamassa pari nollarataa.Onnea!

Me ollaan majailtu melkein viikko Ruåttin puolella paimennuskurssilla. Derekin opeissa taas oltiin. Huippu koulutus, ja treeniporukka.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Ei menny niinkuin...

...eilen paimennuskisat, vaan pikkasen oli koirat ja ohjaajat "ulkona".
Tiikerille eilisen toisinto hausta, nostossa ei pää enää kestänyt ja yksi lammas lähti laumasta(Tikrun liian läheinen kontakti...). No tuotiin kolme lammasta sitten varikolle suoraan.
Zagga sai taas radan ajettua singleineen kaikkineen, mutta kuljetus ohjaajalle oli vauhdikas, lampaiden paluu takaisin linjalle ei onnistunut suunnitelmien mukaan ja tästä osuudesta jopa 1p. Pisteitä koko radasta 51.
Wenjalle ja Fleetille eilisen toisinto.

Treeniä lisää "ajatuksen" kanssa, niin eiköhän se siitä?Ensi keskiviikkona lähdetäänkin neljäksi päiväksi Derekin oppiin Ruåttin maalle,  tiedetään ainakin mitä pitäisi treenata. Olisihan se tylsää sinne lähteä koiran kanssa, jolla on kaikki jo hanskassa.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Paimennuskisat

Paimennuskisat 2013 korkattiin tänään. Ilmoitin myös Tiikerin 3-luokkaan, vaikka viime syksynä kisasi vasta I-luokassa, koska kakkosluokan kisoja on niin vähän( jollei meidän kisoja ota huomioon).
Hurrja pikku Tiikeri menikin koulutustasoonsa nähden oikein hyvin. Haussa meinasi ensin lähteä hakemaan lampaita kisapellon oikealla laidalla olevalta parkkipaikalta. Lampaat oli kyllä suoraan edessä n. 250 metrin päässä, mutta Tiikeri ei hahmottanut niitä. Sain kuitenkin neidon ohjattua sinne ja nostikin lampaat hyvin. Tuonti ohjaajalle oli mutkainen. Ajosta aattelin etukäteen ettei pysty siihen vielä, mutta niinpä Tiikeri sen vaan selvitti, vaikka eka portti oli reilun 100 m. päässä. Jaossa loppuikin sitten aika, eipä sitä ole juurikaan tullut vielä harjoiteltua. Tikrun pisteet 20/100.
Zagga teki kelpo radan, haussa oli myös ensin hiukan hukassa ja teki perinteisen piruetin, josta annamme aina turhaa tasoitusta muille. Jako erinomainen, paitsi että valitsi väärät lampaat ensin, siitä pistemenetyksenä 9p. Häkki 9. Sijoitus 9/20.
Wenja starttasi Kimmon kanssa. Hallittu haku(toki meinasi Wenjakin ensin leikata, mutta totteli ohjausta). Ajossa lampaat ajautui liian lähelle ojaa ja Kimmo keskeytti.
Tuijalle ja Fleetille koitui kohtaloksi saman ojan reunusta ja kesk.
Kaiken kaikkiaan hyvä kisakauden aloitus. Huomenna jatketaan.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Mölliagia

Tripille eilen toinen sija ja Ukolle voitto tänään! Oottakaahan vaan,kun nää tykit pääsevät virallisille agilityareenoille! Paljon Onnea Satu ja Trip, sekä Sabina ja Ukko!

lauantai 11. toukokuuta 2013

Ratatreeniä - paimennuksessa tietenkin -

Oltiin porukalla Kotikoskien tilalla ratatreeneissä. Elisa ja Kari olivat tehneet oikean kisaradan portteineen,häkkeineen,- kaikkineen-. Lampaat toimivat hienosti ja saatiin hyviä neuvoja, joilla treenata omia koira eteenpäin. Koirat ja etenkin ohjaajat olivat ensin hiukan OUT erityyppisistä lampaista. Toisella kierroksella kuitenkin monelle syttyi lamppu.!Kiitos mukana olleille, sekä Karille ja Elisalle!

Puolet sakista

Tara kesäfrisyyrissä

torstai 9. toukokuuta 2013

Uunolle 296.5 p!


Uunolle ja Minnalle huisi tulos EVL kisoista 296.5 p. KP ja luokkavoitto.Näyttää nämä paimenet toimivan loistokkaasti myös tokokentillä.
Onnea!

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Flip ja Katariina Toko Alo 1

Kylläpä alkoi hienosti Flipillä ja Katariinalla kauden tokokisat, mahtava ykköstulos 188 p. ja KP.
Todella mukavan näköistä menoa, ja Flipillä heilui häntä koko suorituksen ajan.
Paljon ONNEA!



sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Huiku agin möllikisoissa

Huikun eka startti agin möllikisoissa alkoi loistavasti. Sijoitus 2. 5 vp.
Paljon onnea Minna ja Huiku. Ensi kesänä alkaa tältä pentueelta varmaan tuloksia satelemaan lisää agin ja paimennuksen puolelta.
Triphän on tokon puolella jo voittajaluokassa!

Tara kävi eilen tokokisoissa, metalli nollille. Hyvä kakkostulos 238 p. Tsemppiä Tanja ja Tara, nyt on pohjatyötä tehty, ja kyllä ne kaikki liikkeet vielä onnistuu samoissa kisoissa. -Sitä makeammalta se ykkönen sitten maistuu. -
Tara kävi treenailemassa lampailla kokeen  jälkeen, ja tyttö menee upeasti.Hienoa yhteistyötä Tanjalla ja Taralla.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Ukko tokokisoissa

Elämänsä ensimmäset viralliset kisat Ukolla vapun kunniaksi Sabinan kanssa. Toko Alo luokasta  3- tulos. Poika ei ollut ihan vielä valmis kisa-areenoille( paikallaolo ja seisominen nollille). Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin koitoksiin.
Onnea Sabina ja Ukko.