maanantai 24. marraskuuta 2014

Tara ja Tanja VOI 3 sija!

Tara ja Tanja palasivat tokon kisakentille tauon jälkeen. Ja heti hieno 2-tulossa Voi luokassa(tunnari nollille). Tara on tauon aikana saanut paljon itsevarmuutta liikkeisiin ja "tekemisen" meininkiä. Onnea Tanja ja kiitos, että olet sisukkaasti vienyt Taraa eteenpäin! Kyllä se palkinto siellä lopussa "seisoo".

Woollandiassa on pentujen vilske huomattavasti pienentynyt kun Gepardikin lähti omaan kotiinsa. Kotona siis Ilves ja Pantteri, jotka pääsivät tänään ekaa kertaa oikeen "pitkälle" metsälenkille. Neve tulee taas hoitoon parin viikon päästä, joten ehkä tuo pentuaitaus pidetään vielä hetki pystyssä.



tiistai 18. marraskuuta 2014

Uuno POHJ TVA

Uuno räväytti vielä potin loppuvuodesta, saavuttaen Pohjoismaiden tottelevaisuusvalion arvon. Kilpailu oli Norjassa, aiemminhan Uunolla oli titteli jo Ruotsista.
ONNEA Minna ja Uuno, on teillä kyllä titteleitä vaikka muille jakaa.


Satu ja Trip keräilivät taas yhden nollan lisää agikisoissa, kohta on paikka SM kisoissa.

Tiikerin pennut lähtevät pikkuhiljaa uusiin koteihinsa. Leopardi lähti jo viikonloppuna ja tällä viikolla lähtee vielä 4 muuta.
Jaguarundi jää meille tammikuuhun asti kunnes tuleva omistaja palailee lomamatkaltaan.

Leijona tai Pantteri(selviää lauantaina) etsii mahdollisesti vielä omaa kotiaan, jossa sen kanssa tullaan harrastamaan/ kilpailemaan  paimennuksessa, josko se lampaille syttyy. Toki se voi jäädä myös tänne Ilveksen seuraksi ja katsoa sitten myöhemmin lähteekö maailmalle vaiko ei.
Pantteri

Leijona

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

StorålamCup

Wenjan extreme kisat Tanskanmaalla.
Lauantain kisarata olis ns. Suomaisessa maastossa, jossa ojia, kosteikkoja yms. Haku n 700m, jonka jälkeen lampaat tuotiin n. 100 metrin päähän hakutolpasta. Siinä oli toinen tolppa joka kierrettiin, sitten pp ajoa reilu 200 m,poikittaisajo noin 150m ja lampaat häkille. Wenja suoritui "mallikkaasti "radasta, ei nyt ihan linjoilla oltu mutta häkitettyäkin saatiin. Pisteitä kertyi 54 ja sijoitus 15/30.
Tänään kaksoishakurata eri pellolla. Eka haku vasemmalle n.400 m.Upea kaari nosto ja tuonti. Sen jälkeen olikin toisen lauman haku oikealta. Lampaita oli vaikea koiran nähdä, koska ne oli hiukan notkossa. Sain lopulta Wenjan sinne käännettyä, mutta leikkasi kaaren. Tuonti tolpalle ok. Ekalle portille ajo hyvä, poikittaisajo ei onnistunut ihan linjalla. Tämän jälkeen 12 lampaasta jaettiin puolet, jotka häkitettiin. Jako ok, häkityksessä hätäilin ja aika loppui.
Rata kuitenkin läpi. Eipä ole Wenja noin pitkää kaksoishakua ennen tehnytkään, saati vieraalla pellolla. Sijoitus 15/30 ei huono!
Kaikin puolin  onnistunut Tanskan reissu. Pitänee harkita enemmän ulkomailla kisaamista jatkossakin.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Riman alitus

Toinen kisapäivä Jymyllä NN kisoissa.Haku oli viereiseltä pellolta eiliseen verrattuna. Pelto vaihtui ns. Sänkipelloksi. Tosi moni koira olisi halunnut hakea lampaat samasta paikasta kuin eilen, niin myös Jymy, sain kuitenkin ohjattua oikealle pellolle, tosin leikkasi kaaren. Vauhdikas tuonti, suht koht hyvää ajoa ekalle portille, pientä säätöä taas hiukan ennen porttia. Puolessa välissä poikittaisajoa, yksi lammas sai tarpeekseen ja meni "maaten". Eipä siinä ollu muita vaihtoehtoa kuin keskeyttää. Jymy kyllä ajoi ihan siististi, mutta onhan sen liikkeelle lähtö aika vauhdikas välillä.
Jatketaan treenejä ens keväänä... Ja listalla on rauhallinen pikku flänkki ja steady walk.

torstai 6. marraskuuta 2014

Nordic Nursery

Lomailua, ja siinä sivussa paimennuskisaa vai miten päin se onkaan?
Tanskaan ollaan matkalla tällä kertaa Jymyn ja Wenjan kanssa. Jymyllä kaksi starttia nuorten koirien (alle 3- v) kisoissa ja Wenjalla pari extreme rataa tiedossa la-su.
Tiistaina tultiin ja eilinen päivä vietettiin länsirannikkoa pitkin ajellen.
Majoitus on hotellitasoisessa B&B paikassa Vildjbergissä. Iso nautatila, jossa 160 lypsylehmää ja labukkatyttö, joka haluaisi tulla mukaan meidän rekkujen kanssa aamupalalle yms.

Kisapaikka on  Holstebrossa lammastilalla. Tänään  eka startti Jymyllä. Nää Nursery kisat ovat siis (maailmalla) kolmosen ratoja n. 340m haku ja normi ajot, eka portti tais olla n. 150m päässä.
Jymyllä laaja , koko pellonmittainen hakukaari, hätäinen nosto ja vino tuonti(ei ottanut suuntakäskyjä kuin 100m päästä). Ajo alkoi niin hienosti, että piti oikein itsekin ihmetellä ja hetihän se kostautui, juuri ennen ekaa porttia Jymy käänsi lauman takaisin muhun päin, eikun uudelleen ja pisteitä ropisi. Poikittaisajo ok. Jako, hätäilin ja piti ottaa toisen kerran pisteitä ropisi taas. Häkillä loppui aika, Jymy on aika äkkiliikkeinen joten yritin tehdä itse liikaa ja makuutin koiraa, jolloin lampaat hokas sen tietty.
Huomenna uusi startti ja sitten lomailua loppu päivä.
Kattellaan miten  niistä tulee raportoitua.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Köppi ja Kari 70p. ja Toinen sija! Morris 158,5 p. toko AVO luokassa

Ahkera treenaus palkittiin tänään kun Köpi ja Kari tekivät hienon II-luokan radan Kotikoskien paimennuskisoissa. Rata oli haastava, joten helpoissa olosuhteissa ei tätä tulosta saavutettu.
Pisteitä kertyi 70 ja sijoitus toinen. Köpin haku 46 p. Ajo 6 , jako ja häkki 9.
Paljon ONNEA Kari ja Köppi!

Carola ja Morris tokoilivat aloluokassa 158,5 p. Luoksetulossa oli tullut suoraan läpi ja oudossa hiukan "leikkimistä". ONNEA.

Köpi

Morris



Kyllä Taimi on ylpiä pojistaan!

Pennuista kuulumisia löytyy pentublogista. Yksi pentu mahdollisesti vielä kotia vailla, kun tilanteet taas muuttuvat "vanhan kaavan" mukaan.