maanantai 25. toukokuuta 2015

Tammisaaren paimennuskisat

Neljän koiran voimin kisaamassa, sekä lauantaina, että sunnuntaina. Eipä käy aika pitkäksi kun startteja on tasaisin väliajoin...

Yhteenvetona koirien suoritukset

Zagga, tasaista menoa, tuonnissa ei ota kaukaa käskyjä. Luottokoira, jonka kanssa tietää mitä tapahtuu. Pisteitä 56 ja 58. Zaggiksen kanssa on kiva kisailla.Zagga suoritti lauantaina haasteellisen noston kun lampaat ajautui kallionyppylän alle. Zaggis sit kiipesi kalliolle ja sieltä nosti ne. Aikaste hieno!
Wenja, kuuntelee jo paremmin käskyjä, mutta flänkit ovat ahtaat, joten ajopisteet tais olla 3 ja 3. Nyt hyvät jaot! Niitä treenattiinkin pari kertaa. Wenjalla ei ole vaikeutta irrota kauas ohjaajasta ja puskea laumaa etennpäin, hakukaari on myös sen bravuuri.Yhteispisteet n. 45 molempina päivinä.
Jymy, haussa oli mukana , eikä juossut ympäri koko pitäjän laitumia(niinkuin viikko sitten).Sähäkkä liikkeissään, joka aiheuttaa lampaissa turhaa hermostumista. Lauantaina 66 p ja paras meidän koirista!
Tiikeri, teki "elämänsä" radan sunnuntaina. ! 74 p ja 8 sija.!Parasta Tiikeriä ikinä. Ajoon pitää saada lisää itsevarmuutta. Lauantain radan alku myös hyvä ja jaettuakin saatiin, kunnes yksi lammas ajautui liian kauas ja keskeytin.

Kokonaisuutena 7/8 ajettua starttia. Hyvä saldo kokonaisuutena, vaikka ihan kärkisijoista ei vielä "taistellakkaan"

Viikonloppuna Woollandian kasvateista Tanja ja Tara Rallytokon aloluokasta 100/100 p ja RTK1.ONNEA!

torstai 21. toukokuuta 2015

Agiliitoa! ja muuta

Pojjaat taas asialla. satu ja Trip tuplanolla ja Hyppyserti. Sabina ja Ukko myös tuplanolla Tamskin keskiviikon agikisoissa. UPEAA!ONNEA!
Wenjan ja Uunon pennuista luustokuvaustuloksrt Grimille B/B, 0/0.
Myö Ninan kyynärät kuvattu uudelleen jo pari kuukautta sitten, mutta tuloksia ei näy. Tosin ne kerran jo mielestäni bongasin koiranetistä 0/0 mutta nyt poistuneet. SKL selvittänee nyt mikä täs oikeen mättää..... Miten voi yhden koiran kyynärkuvista olla noin hankalaa saada arviota....

Pennut voivat paksusti ja kuvia olen lisäillyt niistä faceen omille sivuille(julkinen).  Niiden kuulumisia siis pääasiassa siellä.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Kasvattipäivät helatorstaina ja tuloksia viikonlopulta

Kasvattipäivään osallistui mukavan paljon Woollandialaisia, reilu 20 koirakkoa. Pidemmälle ehtineille oli tällä kertaa Woollandian mestikset 2015 paimennuksessa. Leikkimielinen kilpailu.
Kolmen parhaan joukkoon kiilasivat
Eerik ja Nina
Floo ja Virpi
Huiku ja Minna
Ensi vuonna taas tällaista kisaa.
 Aloittelevammat treenasivat pyöröaitauksessa. Päivän päätteksi vielä kolme uskaliasta testasi paimennusta naudoilla.
Seuraavan kerran näissä merkeissä heinäkuussa, silloin varmaan mukana myös jo Taimin "uusia" pentujakin.







Viikonlopulla menestystä taas eri lajeissa.
Satu ja Trip Rallytokossa voi luokasta 88 p ja agista 0 3- luokassa.
Tanja ja Tara myös rallyilemassa aloluokassa ja ykkös tulos.
Sabina ja Ukko tokossa Avoluokasta 1- tulos.
ONNEA!

Paimennuskisoissa oli mukava poppoo myös. Kari ja Köpi, niina ja Eerik, Irma ja Robin, Kaisla ja Wool, sekä Salla ja Alli. Myös meikäläinen starttasi viidellä koiralla sekä pe, että la. 2-3 luokassa. 
Kaisla ja Wool olivat perjantaina kolmansia 1- luokassa. Niina ja Eerik kuudensia lauantaina. ONNEA !. Meille muille tuloksia ja kokemusta.


tiistai 12. toukokuuta 2015

Tokon Sm-kisat!

Woollandialaisia on mukava joukko tokoilemassa kesäkuun alussa järjestettävissä tokon SM-kisoissa.

Minna ja UunoDG EVL
Tanja ja Tarantella VOI, Hiiden Haukut
Tiia ja August ALO, VarPS

Peukkuja kaikille kisaan! Upeeta kun kasvatteja näkyy monissa eri lajeissa.!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Pennut 2 vko+1 pvä ja kisatuloksia

Pennut täyttivät eilen kaksi viikkoa ja siirtyivät tänään pentuboxista alakertaan isommille areenoille. Ensimmäinen matokuurikin annetaan huomenissa.



Eilisen tulossaldoa Woollandian kasvateille
Satu ja Trip 0 agista ja kolmas sija
Tanja jaTara rallytokon korkkaus 99 pisteellä
Jenna ja Ukko, valjakkokisojen pyöräluokan(nuoret) voittto

ONNEA!

tiistai 5. toukokuuta 2015

UunoDG

Uuno ja Minna loistivat tokokisoissa Halikossa.Upeat pisteet EVL. 307 ja Kp. ONNEEEEA!

Taimin pennut lötköttelevät vielä pentulaatikossa. Viikon päästä varmaan muuttavat jo isompaan tilaan. Facesta löytyy kuvia.😀